Apple ja ympäristö

Applen vuoden 2008 ympäristöpäivitys

Useiden viime vuosien ajan Apple on pyrkinyt määrätietoisesti entistä suurempaan läpinäkyvyyteen ympäristönsuojelua koskevissa toimenpiteissään ja tekemään liiketoiminnastaan entistä kestävämpää. Haluan kertoa tässä ympäristöpäivityksessä viime aikojen kehityksestämme ja esitellä uraauurtavan raportointijärjestelmän, jonka uskomme olevan vertaansa vailla alallamme.

Myrkyllisten kemikaalien poistaminen

Viime vuonna kerroimme ainutlaatuisesta tavoitteestamme poistaa polyvinyylikloridi (PVC) ja bromatut palonestoaineet (BFR) Applen tuotteista vuoden 2008 loppuun mennessä. Lupasimme myös poistaa elohopean näytöistämme ja arseenin näyttöjen lasista, koska olemme siirtymässä tehokkaamman LED-teknologian käyttöön.

Näistä haasteista vaativin on ollut PVC:n ja bromia sisältävien palonestoaineiden poistaminen. Monet muut yritykset ovat ainoastaan luvanneet poistaa nämä aineet vaiheittain tietyistä osista, kuten rungoista ja painetuista piirilevyistä. Me sitä vastoin poistamme bromin ja kloorin kaikissa muodoissaan koko tuotteesta, emme ainoastaan PVC:tä ja bromia sisältäviä palonestoaineita. Apple on testannut ja hyväksynyt tuhansia komponentteja ja muoveja, jotka ovat bromittomia ja kloorittomia. Lisäksi olemme hyvin pitkällä PVC-vapaiden virtajohtojen kehittämisessä ja sertifioimisessa.

Kesäkuussa 2007 Apple toi markkinoille uuden 15 tuuman MacBook Pron, jossa oli alan ensimmäinen elohopeaton 15,4 tuuman LED-näyttö. Tammikuu 2008 oli toinen merkittävä virstanpylväs, koska esittelimme MacBook Airin, maailman ohuimman kannettavan, jossa on arseeniton näytön lasi ja elohopeaton taustavalaisutekniikka. Äskettäin esittelimme ensimmäiset elohopeattomilla näytöillä varustetut iPodit sekä iPhone 3G:n, joissa ei ole bromattuja palonestoaineita eikä PVC:tä. Uudessa MacBook-perheessä on ainoastaan LED-näyttöjä. MacBookit noudattavat kehityssuuntaamme ja edustavat tähän mennessä vihreimpiä kannettaviamme.

Voin ilokseni ilmoittaa, että kaikki Applen uudet tuotteet tulevat saavuttamaan vuoden 2008 lopun tavoitteemme.

Kierrätys

Applen tuotteiden palautusohjelmat ovat kasvaneet merkittävästi edellisestä päivityksestä, jolloin asetimme alan kunnianhimoisimpia kierrätystavoitteita. Vuonna 2007 kierrätysmäärä kasvoi 57 prosenttia, sillä Apple keräsi lähes 10 miljoonaa kiloa elektroniikkaromua.

Muistatte varmasti, että mittaamme oman kierrätystoimintamme standardin mukaan, jota ehdotti alunperin Dell: verrataan kerättyä määrää seitsemän vuotta aiemmin myytyjen tuotteiden kokonaispainoon. Vuonna 2007 saavutimme 18,4 prosentin kierrätysasteen, joka ylitti 13 prosentin tavoitteemme. Vuoden 2010 tavoitteemme oli 28 prosenttia ja saavutamme sen vuonna 2008 – kaksi vuotta etuajassa.

Apple tarjoaa nyt asiakkailleen palautusvaihtoehtoja 95 prosentissa maista, joissa tuotteitamme myydään. Lisätietoja kierrätytoimistamme on täällä.

Hiilijalanjälki

Lupasin viime vuonna päivityksen tuotteidemme hiilijalanjäljestä, koska tarkoituksemme on arvioida Applen todellista ympäristövaikutusta. Useimmat yritykset keskittyvät toimitilojensa ja mahdollisesti tehtaidensa aiheuttamiin päästöihin, mutta olemme huomanneet, että tämä kattaa vain murto-osan, alle 5 prosenttia, kulutuselektroniikkateollisuudessa syntyvistä kasvihuonekaasuista.

Päätimme mitata tuotteen elinkaaren kunkin vaiheen aikana syntyvät päästöt aina tuotannosta ja kuljetuksesta käyttöön ja lopulta kierrätykseen saakka. Tästä päivästä lähtienApple raportoi nämä tiedot jokaisesta esittelemästämme uudesta tuotteesta, jotta asiakkaamme ymmärtävät paremmin ottamamme edistysaskeleet.

Tuotteidemme uudet ympäristöraportit ovat saatavilla tämän sivun linkistä, ja sisältävät yksityiskohtaisen kuvauksen kunkin tuotteen energiatehokkuudesta, materiaalien koostumuksesta, pakkauksesta ja erityisesti kasvihuonekaasupäästöistä. Mikään muu yritys alallamme ei tarjoa näin paljon yksityiskohtaista tietoa tuotetasolla.

Jatkamme kuitenkin työtämme Applen tuotteisiin liittyvien päästöjen vähentämiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että teemme tuotteista kooltaan ja energiankulutukseltaan tehokkaampia. Esimerkiksi 20 tuuman iMac kuluttaa päällä ollessaan suunnilleen saman määrän sähköä kuin yksi kotitaloudessa käytettävä hehkulamppu eli vain 67 wattia. Tämä on tehokkaampaa kuin mitä kilpailijamme ovat vakuuttaneet tekevänsä tietokoneistaan kahden vuoden kuluttua.

Lähestymme aihetta tuotetasolla, koska se on mielestämme paras tapa auttaa asiakkaitamme tekemään valistuneita päätöksiä oman hiilijalanjälkensä ja sen vähentämisen suhteen. Näihin uusiin raportteihin kannattaa tutustua.

Steve Jobs