iMovien avulla on helppoa tehdä kotivideoista kaikkien aikojen suosikkielokuvia. Tikahdut nauruun. Liikutut kyyneliin. Katsot niitä yhä uudelleen. Ja voit jakaa ne kaikkien kanssa.
iMovie-video
Koti kotivideoillesi.
iMovien ansiosta jokainen kuvaamasi video on suoraan silmiesi edessä, valmiina katseltavaksi. Nappaa popcornit ja nauti esityksestä.
Kaikki videosi samassa paikassa.
Luultavasti sinulla on videokamera, digikamera tai iPhone – mahdollisesti jopa kaikki kolme. Tämä tarkoittaa yhtä asiaa: käytössäsi on rutkasti upeaa videomateriaalia. iMovie järjestää kaiken yhteen paikkaan niin, että voit helposti selata ja katsella videoitasi. Liitä laitteesi, avaa iMovie ja aloita videon tuominen. Video tallennetaan Tapahtumakirjastoon, josta löydät kaiken tallentamasi materiaalin. Tapahtumat-ominaisuus järjestää videosi samalla tavalla kuin iPhoto-valokuvasi. Kun kokoelmasi kasvaa, voit arvioida leikkeitäsi ja merkitä niitä hylätyiksi tai suosikeiksi. Voit myös lisätä niihin esiasetettuja tai muokattuja avainsanoja ja suodattaa niitä parhaiden kohtausten löytämiseksi (tai sellaisten kohtausten kätkemiseksi, joista et ole niin innostunut).
Nauti kokoillan viihteestä.
Kuka sanoo, että on pakko editoida? iMoviella voit myös ottaa mukavan asennon ja nauttia elokuvasta. Katsele videotasi koko näytön näkymässä ilman työpöydällä olevia häiriötekijöitä. Koko näytön näkymässä voit selata koko videokirjastoa käyttäen Cover Flow’ta – aivan samaan tapaan kuin selaat albumeja iTunesissa. Voit myös vaihdella tapahtumien ja projektien välillä, selata leikkeitä nopeasti ja katsella yksittäisiä kohtauksia.
Järjestele videoitasi.
iMovie laittaa kaikki videosi yhteen paikkaan, josta löydät ne helposti selaamalla.
Editoinnin iloa kaikille.
Voit tehdä kotivideosta suosikkielokuvan muutamalla osoituksella.
Vedä elokuva kokoon.
Jos osaat vetää ja pudottaa, osaat tehdä elokuvan iMoviella. Näin helppoa se on: vedä suosikkileikkeesi projektialueelle ja järjestele ne haluamallasi tavalla. Vedä projektiin otsikoita ja siirroksia. Pudota valokuvia. Valitse iTunesista tai GarageBandista kappale ääniraitaa varten. Sen pituinen se.
Leikkaa se valmiiksi.
iMovien käyttäjäystävällisen käyttöliittymän ansiosta editoiminen on helppoa. Jokainen leike näkyy dynaamisena filminauhana, josta näet kaiken yhdellä silmäyksellä. Selaa videotasi liikuttamalla osoitinta filminauhan päällä. Valitset leikkeet ja leikkeiden osat samalla tavalla kuin tekstiä. Sen jälkeen voit säätää niitä, kunnes näet näytöllä haluamasi lopputuloksen.
Lisää kuvia.
Jos toimintaelokuvassasi on liikaa toimintaa, voi olla oikea aika lisätä still-kuvia. Voit tuoda valokuvia iMovie-ohjelmaan iPhotosta, Aperturesta tai Photo Boothista. Lisäämällä panorointi- ja zoomaustehosteita muutat projektisi dokumenttielokuvan tyyliseksi. iMovie tunnistaa jopa kasvot valokuvistasi ja varmistaa, että ne on rajattu oikein.
Ja näin sinusta tuli editoija.
Valitse leike, ihan mikä tahansa leike. Pudota se iMovie-projektiin. Vedä se oikeaan kohtaan. Ja sitten oletkin valmis!
Myös valokuvat ovat täynnä toimintaa.
iPhoto-kirjastossasi olevat valokuvat antavat upean lisän elokuvallesi. Voit myös valita ne suoraan iMoviesta.
Vie elokuvasi askel pidemmälle.
Hienosäädä jokaista leikettä ja siirrosta, muokkaa värejä ja ääntä ja vakauta tärisevää videota. iMovien säätimillä voit siloitella rosoiset kulmat helposti ja tyylikkäästi.
Hienosäädä jokainen leikkaus.
Kun kaikki leikkeet ovat paikoillaan, voit hioa vaativia leikkauksia ja siirroksia tarkkuuseditorilla. Selaa jokaista leikettä läheltä ja päätä, minkä osan haluat pitää ja minkä leikata pois. Voit säätää siirrosten kestoa. Voit editoida ääntä ja videota erillään toisistaan, joten voit käyttää yhden leikkeen ääntä ja toisen videota. Voit muuttaa otsikoiden ja tehosteiden sijaintia. Lopuksi voit esikatsella kaikkea ennen kuin tallennat leikkauksen.
Tasoita tärinät.
Älä jätä täydellisiä – mutta hieman täriseviä – hetkiä leikkaushuoneen lattialle. iMovien videonvakautus analysoi kameran liikkeen määrän ja vähentää tärinää automaattisesti. Voit analysoida videotasi leike kerrallaan tai korjata koko videon yhdellä kertaa (jälkimmäinen vaihtoehto voi kestää jonkin aikaa, mutta on sen arvoista).
Löydä sopivat säädöt.
Kun on aika tehdä viimeiset säädöt, iMovie sijoittaa kuvasäätimet kelluviin ikkunoihin, jotka voit sijoittaa minne tahansa näytöllä. Liukusäätimillä voit lisätä tai vähentää leikkeiden nopeutta ja vaihtaa leikkeiden toistosuunnan. Voit myös säätää videosi väriä muuttamalla valoisuutta, kirkkautta, kontrastia ja värikylläisyyttä.
Muokkaa myös ääntä.
Mitä olisi upea video ilman ääntä? iMovie tarjoaa kaikki tarvitsemasi työkalut, joilla saat elokuvasi kuulostamaan yhtä hyvältä kuin miltä se näyttää. Voit käyttää useita ääniraitoja musiikille ja äänitehosteille ja jopa äänittää selostusraidan suoraan iMoviessa. Uusilla äänisäätimillä voit vähentää taustameteliä. Uudet äänitehosteet saavat sinut kuulostamaan ammattilaisradiojuontajalta, avaruusoliolta tai lähes miltä tahansa.
Peukut pystyyn.
Luo unenomainen leike. Nopeuta tapahtumia. Hidasta niitä. Tee elokuvastasi jännittävämpi 19 videotehosteella.
Kuulostaa viihdyttävältä.
Vaimenna ääntä tai lisää siihen kaiku. Äänitehosteiden lisääminen videoon tai selostukseen on helpompaa kuin uskotkaan.
Lisää ripaus Hollywood-tyyliä.
Yhdellä osoituksella voit tehdä vaikuttavia elokuvatrailereita ja luoda hämmästyttäviä tehosteita. On kotivideosi läpimurron vuoro.
Maailmassa, jossa...
...sinulla on satoja videoita. Mutta ei aikaa. Eikä sopivaa paikkaa. iMovie-trailerit tarjoavat nyt nopeimman tavan luoda jotain hauskaa materiaalistasi. Valitse jokin 15 elokuvatrailerityöpohjasta, joissa ovat edustettuina lähes kaikki tyylilajit: toiminta, dokumentit, romanttinen komedia ja monet muut. Näyttävät grafiikat ja otsikot herättävät näytön eloon. Lontoon sinfoniaorkesteri esittää alkuperäisiä ääniraitoja. Kotivideosi näyttävät hetkessä aivan Hollywood-tyylisiltä. iMovie auttaa sinua valitsemaan oikeat leikkeet, kertoo, mihin ne kannattaa pudottaa kuvakäsikirjoituksessa, ja sovittaa ne täydellisesti traileriin. Voit tulostaa otosluettelon, josta saat yleiskuvan traileristasi. Kun sitten viet mestariteoksesi, iMovie luo siitä jopa elokuvajulisteen suurta – tai pientä – näyttöä varten.
Elokuvalla on oltava oma ilmeensä.
Muuta jalkapallovideosi urheilun tähtihetkeksi. Tee kouluretkestä uutisjuttu. Tai luo perhelomasta sarjakuva. Teemojen avulla saat elokuvasi näyttämään hauskoilta ja ammattimaisilta. Teemoja on myös helppo käyttää. Valitse teema, ja iMovie tekee loput lisäten automaattisesti animoituja otsikoita ja hienostuneita siirroksia. Voit jopa muokata otsikoita.
Tee elokuvan taikaa.
Lapsesi ensiaskeleet. Balettiesitys. Langanpätkällä leikkivä kissa. Tylsää. Elävöitä kotielokuviasi välittömillä toistoilla, unenomaisilla leikkeillä tai hidastuksilla, ja hetkessä käsissäsi on ratkiriemukas komedia tai nyyhkytarina. Korkeatasoisia visuaalisia tehosteita on helppo luoda iMoviella. Valitset vain videoleikkeen ja tehosteen ja otat ne käyttöön osoittamalla. Voit lisätä täydellisesti musiikkiin ajoitettuja hyppyleikkauksia ja kääntöjä. Voit myös siirtyä leikkeissä värikuvasta mustavalkoiseen, seepiaan tai unenomaiseen utunäkymään.
Lisää liikettä lomamatkaan.
Voit parantaa videomuotoisia matkapäiväkirjoja näyttävillä matkakartoilla. Valitse haluamasi vaihtoehto neljän kolmiulotteisen maapallon tai litteän karttatyylin joukosta, valitse sijainti (tai sijainnit) ja iMovie rakentaa animoidun kartan. Jos haluat muuttaa kartan ulkonäköä, vedä toinen kartta nykyisen päälle.
Seikkailu? Komedia? Draama?
Valitse jokin 15 elokuvatrailerityöpohjasta. Pudota leikkeesi kuvakäsikirjoitukseen. Muokkaa otsikoita. Kotivideosi näyttävät nyt aivan Hollywood-tyylisiltä.
Teemojen eliittiä.
Saat elokuvistasi vieläkin viihdyttävämpiä lisäämällä jonkin seitsemästä teemasta, kuten Valokuva-albumin, Ilmoitustaulun, Leikekirjan tai Filmiraidan.
Nyt ohjelmistossa kaikkialla.
Kun mestariteoksesi on valmis, on aika jakaa se. Fanit, kriitikot ja punainen matto odottavat.
Lyö läpi verkossa.
Lataa elokuvasi suoraan Facebookiin ja CNN iReportiin. Jos sinulla on YouTube- tai Vimeo-tunnus, vie elokuvasi uskomattomalla 1080p tarkkuudella ja jaa se upeasti teräväpiirtona.
Jaa elokuvasi kaikkialle.
Jos haluat katsella elokuvaa liikkeellä ollessasi, lähetä se iTunesiin ja synkronoi se iPodiin, iPhoneen tai iPadiin. Voit lähettää sen myös Apple TV:hen, asettua mukavaan asentoon ja katsoa sitä laajakuvatelevisiosta.
Ensi-ilta kotiteatterissa.
Näytä elokuvasi kotisi suurimmalla näytöllä. AirPlaylla voit suoratoistaa elokuvasi teräväpiirtotelevisiollasi Apple TV:n avulla jopa 1080p tarkkuudella.

Koti kotivideoillesi.Nyt kaikki ikimuistoiset videosi löytyvät yhdestä paikasta.
Editoinnin iloa kaikille.Upean elokuvan tekeminen kotivideosta on helpompaa kuin uskotkaan.
Vie elokuvasi askel pidemmälle.Viimeistele leikkauksia, muokkaa ääntä ja vakauta tärisevää videota.
Lisää ripaus Hollywood-tyyliä.Tee kotivideoista elokuvatrailereita, TV-uutisia ja paljon muuta.
Nyt ohjelmistossa kaikkialla.Esitä elokuvasi verkossa tai synkronoi se iPadiin, iPhoneen, iPodiin tai Apple TV:hen.


