Yksinkertaisuus ei synny yksinkertaisesti.

Yksinkertaisuus samaistetaan usein minimalismiin. Todellinen yksinkertaisuus tarkoittaa silti paljon muutakin kuin häiriötekijöiden puuttumista tai koristeiden karsimista. Se tarkoittaa oikeiden asioiden tarjoamista oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan. Se tarkoittaa järjestyksen tuomista monimutkaiseen kokonaisuuteen. Lisäksi se tarkoittaa sellaisen tuotteen luomista, joka aina tuntuu ”vain toimivan”. Yksinkertaisuutta on se, kun tarttuu johonkin tuotteeseen ensimmäistä kertaa ja tietää jo, miten sillä voi tehdä haluamansa asiat.

iOS 7 on yksinkertaisuutta puhtaimmillaan.

Koko järjestelmään on sovellettu uutta rakennetta, joka tuo selkeyttä käyttökokemukseen. Käyttöliittymä on tarkoituksellisesti huomaamaton. Se on riisuttu silmiinpistävistä koristeista. Tarpeettomat palkit ja painikkeet on poistettu. Kun turhat design-elementit ovat poissa, käyttäjä voi keskittyä paremmin tärkeimpään: omaan sisältöön.

Hyvän designin tunnistaa vasta sitä käyttämällä.

Pidämme käyttöarvoa kaikkein tärkeimpänä. Emme lisää ominaisuuksia vain, koska voimme ja koska se on teknisesti mahdollista. Lisäämme ominaisuuksia vain, kun niistä on oikeasti hyötyä. Lisäämme niitä järkeenkäyvällä tavalla. iOS 7:n uusi Ohjauskeskus on hyvä esimerkki tästä. Sen kautta pääsee yhdellä pyyhkäisyllä asioihin, joita haluaa tehdä enempää odottelematta.

iOS 7:ää kehittäessämme otimme miljoonille ihmisille entuudestaan rakkaan tuotteen ja hioimme käyttökokemusta entistäkin vaivattomammaksi ja kätevämmäksi. Niinpä ne päivittäiset asiat, joita sinun täytyy tehdä, ovat myös niitä, joita haluat tehdä. iOS 7 antaa sinun työskennellä tuttuun tapaan, joten kaikkea ei tarvitse opetella uudelleen. Esimerkiksi Koti-valikkosi pysyy edelleen Koti-valikkonasi. Nyt se tosin hyödyntää Retina-näyttöä ja näytönalaista tilaa entistäkin paremmin. Käytät sitä silti aivan kuin ennenkin.

Teknologiaa ihmisen palveluksessa, ei päinvastoin.

Sinun ei tarvitse sopeutua tekniikkaan, vaan tekniikka on sopeutettu sinua varten. Kun tuote on suunniteltu huolella, pystyt luomaan siihen yhteyden. Se alkaa merkitä sinulle muutakin kuin pelkkää laitetta. iOS 7 saa aikaan tällaisen yhteyden. Vuorovaikutustilanteet ovat dynaamisia. Animaatiot ovat elokuvamaisia. Lisäksi kokemus on elävä ja innostava monin odottamattomin, mutta täysin luonnollisin tavoin. Kun avaat esimerkiksi Sää-ohjelman, ymmärrät heti, mitä tarkoitamme. Tekstistä pomppaa raekuuro, ja kohta sen edessä leijuu sumu. Myrskypilvet salamoineen tulevat näkyviin. Yhtäkkiä säätilan tarkistaminen on kuin katsoisi ulos ikkunasta.

Se luo kokonaan uusia ulottuvuuksia.

iOS 7 ottaa täyden hyödyn irti iPhonen, iPadin ja iPod touchin teknologioista ja kehittää iOS-käyttökokemusta edelleen. Erilliset ja toiminnalliset kerrokset luovat syvyyttä ja rakentavat hierarkiaa ja järjestystä. Läpikuultavuuden hyödyntäminen luo kontekstin ja paikan tunnun. Lisäksi uudet keinot käsitellä animaatiota ja liikettä tekevät yksinkertaisistakin tehtävistä innostavia.

Jokainen yksityiskohta on tärkein.

Toimivuuden ja nautittavuuden välillä on juopa. Samoin melko huomaamattoman ja mukavasti mieleenjäävän välillä. Yksityiskohdat rakentavat sillan tämän kuilun yli. Yksityiskohdat ovat niitä pikkujuttuja, jotka ilahduttavat. Niiden vaikutus jää joskus huomaamatta, mutta ne ovat kuitenkin aina läsnä ja tuovat oman lisänsä yhtenäiseen käyttökokemukseen. Tämä on yksi niistä asioista, jotka tekevät Applesta Applen.

Kaikki on ajateltu loppuun asti.

iOS 7:ssä jokainen yksityiskohta suunniteltiin yhtä perusteellisesti. Esimerkiksi typografiaa hiottiin jokaista pikseliä myöten. Jokainen kuvake luotiin uudelleen uuteen asetteluun sopivaksi. Pitäydyttiin tarkasti määritellyssä väripaletissa. Äänimerkkejä remasteroitiin tarkemmiksi ja miellyttävämmiksi. Näitä yksityiskohtia ei välttämättä edes huomaa vaatia tai odottaa. Mutta yhdessä ne luovat harmonisen yhteyden yksittäisten elementtien välille ja kaiken kaikkiaan paremman ja innostavamman käyttökokemuksen.

Toista

Näe se omin silmin.

Tutustu tarkemmin iOS 7:n vakio-ohjelmien täysin uuteen designiin.