Läpeensä värikäs.

Väri on ollut ilmaisuväline jo ammoisista ajoista. Se on epäämätön osa meitä kaikkia. Juuri siksi se on nyt osa myös iPhonea. Siksi hylkäsimme tuhansia aivan hyväksyttävän näköisiä värejä ennen kuin valikoimme lopulta viisi epätavallisen kaunista ja syvää värille. Ja siksi väri on suunniteltu olemaan läsnä kaikkialla käyttäessäsi iPhone 5c:tä. Alkaen siitä miltä se näyttää. Siihen miten se toimii. Ja siihen miltä se tuntuu. Sillä jos värin on todella oltava osa käyttökokemusta, sitä ei voi vain maalata päälle. Se pitää saada syvälle rakenteisiin.

Jotta väri pääsisi oikeuksiinsa, meidän piti löytää uusi tapa katsella muovia.

Se väkevä ja tarkoin valikoitu väri, jolla halusimme kyllästää iPhone 5c:n, ei yksinkertaisesti toiminut metallilla. Emme kuitenkaan halunneet jäljitellä tavanomaisen heiveröistä muovipuhelinta. Niinpä rakensimme iPhone 5c:n teräsvahvisteisen kehyksen ympärille, joka toimii myös antennina. Se on kiinnitetty ulkokuoreen erillisinä paloina ja hitsattu yhteen laserilla, jotta lopputulos istuisi täydellisesti. Tämän rakenteellisen yhtenäisyyden ansiosta iPhone 5c tuntuu miellyttävän vankalta kädessä – toisin kuin mikään muu aiemmin pitelemäsi muovipuhelin. iPhone 5c ilahduttaa niin käsiäsi kuin silmiäsi.

Värit loistavat läsnäolollaan, kompromissit poissaolollaan.

iPhone 5c:n ulkoasu saattaa olla uusi, mutta sen toimintatavan tunnistaa heti. Siksi että siinä on kaikki, mistä käyttäjät pitivät iPhone 5:ssä. Ja paljon muuta. Applen suunnittelema A6-siru tarjoaa vaikuttavan suorituskyvyn ja grafiikat. Se on silti uskomattoman energiatehokas, joten voit käyttää iPhoneasi koko päivän vailla huolta akun kestosta. 8 megapikselin iSight-kameran ansiosta kuka tahansa voi ottaa upean valokuvan missä tahansa ja milloin tahansa. 4 tuuman Retina-näytöllä kuvat ovat teräviä ja kirkkaita. Ja koska iPhone 5c:ssä on nyt enemmän langattomia LTE-kaistoja kuin koskaan ennen, 4G LTE -nopeudet ovat nyt todellisuutta yhä useammassa maailman kolkassa.* Tarkoituksemme ei missään vaiheessa ollut tehdä pelkkää värikästä puhelinta. Halusimme tuoda uudella tavalla esiin kaiken, mitä iPhone voi olla.

iOS 7 ja iPhone 5c – ohjelmiston ja laitteen näyttävää yhteispeliä.

Väri on kaikkialla iOS 7:ssä aina selkeistä, harkiten uudistetuista kuvakkeista sävyyn sopiviin taustakuviin, jotka näyttävät hohtavan Koti-valikon läpi. Ja se tapahtui täysin tietoisesti ja tarkoituksella. iOS 7 suunniteltiin iPhone 5c:n värit mielessä. Siksi sen käyttäminen tuntuu paitsi hauskemmalta, myös henkilökohtaisemmalta.

Huomaat heti myös sen, miten iOS 7 piristää päivittäisissä puuhissasi. Se esimerkiksi järjestää valokuvat automaattisesti sen perusteella, missä ja milloin ne otettiin. Olet aina voinut lähettää videoita, dokumentteja ja yhteystietoja sähköpostin tai tekstiviestien liitteenä. Nyt AirDrop sallii sinun jakaa niitä langattomasti suoraan lähellä olevien henkilöiden kanssa. iOS 7 parantaa jopa verkkosivun lukukokemusta häivyttäen Safarin taustalle, jolloin näet enemmän sisältöä ja vähemmän selainta. iOS 7 suunniteltiin niin, että iPhone 5c:n käyttökokemus tuntuu mukavammalta, värikkäämmältä ja entistäkin hauskemmalta.