macOS Sierra

Mitä uutta Macisi on oppinut? Kysy siltä.

Siri tulee ensi kertaa Macille ja tuo mukanaan uusia, vain pöytäkoneelle suunniteltuja ominaisuuksia. Mac on myös muilla tavoin fiksumpi. macOS Sierra auttaa sinua työskentelemään sujuvammin laitteiden välillä, vapauttamaan tallennustilaa ja kokeilemaan uusia tapoja käyttää parhaita kuviasi. Mac tekee entistäkin enemmän puolestasi, jotta sinä saisit sillä enemmän aikaan.

Päivitä nyt

Siri

Aivan kuten sinäkin, Siri osaa tehdä ihmeitä Macilla.

Tämä on suuren luokan uutinen. Oletpa tekemässä mitä tahansa, älykäs henkilökohtainen avustajasi on vain klikkauksen päässä. Sirin iOS-version kätevät ominaisuudet löytyvät nyt myös Macista. Lisäksi tarjolla on aivan uusia tapoja, joilla voit hoitaa päivän askareita työpöydälläsi.

Pyydä Siriä tekemään bravuurinsa samalla kun teet omasi.

Sirin Mac-version paras anti liittyy moniajoon. Voit siis tehdä yhtä asiaa – vaikkapa viimeistellä dokumenttia – ja pyytää Siriä lähettämään kollegalle viestin, että tiedosto on tuloillaan. Sinun ei tarvitse missään vaiheessa keskeyttää tekemisiäsi.

Anna Sirin etsiä tiedostosi.

Macin käyttöön kuuluu olennaisesti tiedostojen käsittely. Ja Sirin avulla se on helppoa kuin heinänteko. Unohditko minne tallensit sen yhden tärkeän raportin? Pyydä Siriä etsimään tällä viikolla avaamiasi dokumentteja ja rajaa sitten hakutulokset niihin, joissa näkyy sana ”vuosi”.

Pidä Sirin aikaansaannokset aina käsillä.

Lisää nastoja esimerkiksi Twitter-syötteisiin, muistiinpanoihin tai tärkeään projektiisi liittyvään tiedosto­luetteloon suoraan Ilmoitus­keskuksessa. Kaikki pysyy ajan tasalla, joten tiedät aina mistä ajankohtaiset aiheet, tehtävälistat ja tärkeät dokumentit löytyvät.

Etsi. Vedä. Pudota.

Etsi kuvia ja tietoa ihan vain kysymällä. Vedä sitten tulokset suoraan työpöydälläsi olevaan ikkunaan. Piristä Pages-dokumenttiasi pudottamalla siihen verkosta löytynyt kuva. Tai valmistele juhliasi pudottamalla kutsuun Kartat-sijainti.

Voisitko toivoa Siriltä yhtään enempää? Toki.

”Avaa Lataukset-kansio”

”Kuinka paljon vapaata tilaa Macissa on?”

”Toista parhaita jazz-kappaleita”

”Millainen sää on Turussa?”

”Näytä lataamani tiedostot”

”Etsi verkosta kuvia Eiffel-tornista”

”Hanki tietoa Mount Whitneystä”

”Soita Laurin kotinumeroon”

”Soita FaceTime-puhelu Liisalle”

”Lisää Laura aamukokoukseeni”

”Lähetä äidille viesti 'Mitä ruokaa on tänään?'”

”Etsi kotona ottamani kuvat”

“Mitä kello on Tokiossa?”

Universaali leikepöytä

Kopioi yhdellä laitteella. Sijoita paikalleen toisella.

Kopioi kuvia, videoita ja tekstiä iPhonen apista. Liitä sisältö sitten toiseen ohjelmaan lähellä olevassa Macissa – tai päinvastoin. Ylimääräisiä vaiheita ei tarvita. Kopioi ja sijoita kuten normaalistikin. Löysitkö mainion reseptin surffaillessasi Macilla? Kopioi ainekset suoraan iPhonesi ostoslistaan.

Apple Watch -kirjautuminen

Aloita jo ennen kuin istuudut.

Kirjaudu Maciin automaattisesti, kun sinulla on Apple Watch ranteessasi. Salasanaa ei tarvitse naputella. Haluatko soittaa pikaisen puhelun tai käväistä tauolla? Jatka töitä kun palaat.

iCloud Drive

Työpöytä ja Dokumentit-kansio. Heti käsillä kaikilla laitteillasi.

Käytä Macin työpöydän tiedostoja suoraan iPhonella. Työpöydälle ja Dokumentit-kansioon tallennetaan useimmat tiedostot. Nyt näiden kohteiden tiedostot voidaan tallentaa ja päivittää automaattisesti iCloud Driveen, jotta voit aina käyttää niitä iOS-laitteillasi ja jopa toisella Macilla.

Optimoitu tallennustila

Kun tarvitset lisää tilaa, anna Macisi järjestää sitä.

Tallennustila täpötäynnä? Ei hätää. macOS Sierra voi lisätä tallennustilaa tallentamalla harvoin käytetyt tiedostot automaattisesti iCloudiin ja tuomalla ne saataville aina tarpeen tullen. Se voi myös auttaa sinua löytämään ja poistamaan vanhoja tiedostoja, joita et enää käytä. Äskettäin käyttämäsi tiedostot säilyvät Macilla ja sinulla on aina tilaa uusille tiedostoille.

Harvoin tarvitsemasi tiedostot tallennetaan iCloudiin. Kunnes tarvitset niitä.

Kun tarvitset lisää tallennustilaa, Optimoi tallennustila -ominaisuus raivaa tilaa tallentamalla harvoin käytetyt tiedostot, sähköpostien liitteet, kuvat ja aiemmin katsellut iTunes-elokuvat pilveen. Löydät helposti jokaisen tiedoston juuri sieltä, minne sen tallensit. Avaa vain tiedosto ja lataa alkuperäinen kuin se olisi ollut siellä aina. Juuri käyttämäsi tiedostot sekä kuviesi optimoidut versiot pysyvät Macilla, jotta voit työskennellä offline-tilassa.

Helposti eroon vanhentuneista ja tuplaantuneista tiedostoista.

macOS Sierra voi pitää tarpeettomat tiedostot muualla kuin Macisi tukkeena. Se kehottaa sinua poistamaan käytetyt asennusohjelmat ja poistaa lisäksi tuplasti ladatut tiedostot, välimuistit, lokit ja muun tarpeettoman sisällön. Voit myös helposti etsiä ja poistaa suurikokoisia tai käyttämättömiä ohjelmia ja tiedostoja. Näin pääset eroon kaikesta turhasta. Se voi myös poistaa ne puolestasi hävittämällä kohteet, jotka ovat olleet roskakorissa 30 päivää.

Kuvat

Kauneimmat muistot. Uusi näytös.

Olet ikuistanut muistamisen arvoisia hetkiä vuosikausia. Nyt Kuvat-ohjelma voi tehdä niistä unohtumattomia kokemuksia – Muistoja. Uudet tehokkaat teknologiat tunnistavat kasvoja entistäkin paremmin. Voit myös näyttää kaikki kuvasi maailmankartalla ja etsiä kuvia niissä olevien kohteiden ja maisemien perusteella.

Viestit

Elävöitä keskustelua.

Ilmaise itseäsi uusin hauskoin tavoin. Lähetä isokokoinen emoji. Vastaa ystäväsi viestikuplaan sydämellä tai yläpeukulla. Toista videoita ja esikatsele linkkejä heti keskustelussa.

iTunes

Mukana täysin uusi Apple Music -kokemus.

Löydä lempikappaleesi ja tutustu entistä helpommin uusiin suosikkeihin äskettäin uudistetussa iTunesin Apple Musicissa. Taidolla kuratoitujen kokoelmien ja edistyneen koneoppimisen ansiosta löydät uudistetusta Sinulle-osiosta helpommin uutta musiikkia ja sinulle kohdistettuja soittolistoja. Uudessa Selaa-osiossa kaikki näkevät Apple Musicin parhaan tarjonnan aina yksinoikeudella esitettävästä musiikista ja uusista julkaisuista soittolistoihin sekä listahuippuihin. Ja päivitetyllä minisoittimella voit nyt katsella kappaleiden sanoja kuuntelun aikana.

Lisätietoja Apple Musicista

Välilehdet

Laita dokumenttisi ruotuun.

Nyt käytössäsi on helppo tapa estää ikkunoiden kasaantuminen työpöydällesi. Välilehdet toimivat useimmissa Macin ohjelmissa sekä monissa muiden valmistajien ohjelmissa nyt samalla tavalla kuin Safarissa. Päivitä vain macOS Sierraan, niin ominaisuus on heti käytettävissä ohjelmissasi. Selaa useita Pages-dokumentteja helposti koko näytöllä. Ja katsele eri kohteita Kartoissa eksymättä kertaakaan.

Kuva kuvassa

Näe mitä katsot, ja mitä teet.

Nyt voit asettaa Safarin tai iTunesin videoikkunan kellumaan työpöydän tai koko näytön ohjelman päälle. Toista video missä tahansa työpöydän kulmassa ja muuta sen kokoa nähdäksesi enemmän tai vähemmän sen taustalla olevasta sisällöstä. Niin pysyt ajan tasalla tv-sarjan käänteistä siinä missä sähköpostinkin sisällöstä. Tai katso tärkeää matsia samalla kun pelaat itsekin.

Päivittäminen macOS Sierraan on helppoa.

Kun päivität macOS Sierraan, saat uusia ominaisuuksia, jotka tekevät Macin käytöstä entistä tehokkaampaa ja mukavampaa. Saat samalla kaikki uusimmat suojaus- ja suorituskyky­päivitykset. macOS on saatavilla ilmaiseksi Mac App Storesta, joten päivittäminen on helppoa.

Lisätietoja päivittämisestä macOS Sierraan