Coppola/Murch: Toinen nuoruus
Murch ja Coppola leikkasivat elokuvaa San Franciscossa yhdessä työryhmänsä jäsenten apulaisleikkaaja Sean Cullenin ja leikkausassistentin ja visuaalisten tehosteiden asiantuntijan Kevin Baileyn kanssa. He keskittivät elokuvan sen olennaiseen ytimeen pyrkien tuomaan esiin vahvan juonen ja tunnelma-aineksen, joka oli alun perin saanut Coppolan kiinnostumaan tarinasta kokeillen samalla ”kuinka monta metafyysistä loikkaa voidaan tehdä menettämättä yleisöä.” Leikkausprosessi vei puoli vuotta, johon sisältyi Coppolan kahden kuukauden työskentely Romaniassa ennen kuvausten valmistumista.
Voidakseen jatkaa tekokkaasti leikkaamista saamallaan DV-työnkululla Murch pysytteli aluksi DV-tarkkuudessa ja siirtyi leikkausprosessin loppupuolella kuvamateriaalin pakattuun korkeampitarkkuuksiseen 1080p HD -versioon. Viimein Cullen ja Bailey muunsivat elokuvan studiollaan lopulliseen pakkamattomaan 1080p 24 -muotoon Final Cut Prolla viiden Macin Xsan-verkossa. Lopullisessa muodossa oleva versio lähetettiin Laser Pacificille värikorjausta varten.
”Työstettävä pakattu 1080p 24 -materiaali edusti loppujen lopuksi uskomattoman hyvin työtämme,” sanoo Cullen, ”koska se oli käytännössä aivan saman näköinen kuin lopullinen versio ja sitä oli lisäksi todella helppo siirrellä sekä aikajanalla että tallennuspaikasta toiseen ja keskeneräisestä lopulliseen versioon. Walter oli erittäin tyytyväinen leikkauksen kuvanlaatuun videolla.”
Cullen lisää: ”Final Cut Pron tärkein etu työnkulussa oli mahdollisuus sekoittaa helposti materiaalityyppejä ja pakkausmuotoja. Mielestäni todella tärkeä tekijä meille ja ratkaiseva syy Final Cutin valintaan työkaluksi oli, että voimme käyttää tarjolla olevia resursseja järkevästi ilman materiaalin tyypin asettamia keinotekoisia esteitä.”.
Samaan tapaan kuin kuvaamisessa, myös visuaalisten tehosteiden strategia syntyi työskenneltäessä. Murch kutsuu Coppolaa ”prosessisuuntautuneeksi ohjaajaksi”, joka täydentää aineistoa ja tekee päätöksiä työn edetessä toisin kuin jotkut tulossuuntautuneet ohjaajat, joiden kuvakäsikirjoituksissa on valmiina jokaisen oton jokainen yksityiskohta.
”Yksi vastaan tullut seikka oli se, että käsikirjoituksessa unijaksot on kuvattu suluissa violeteiksi, mutta se oli itse asiassa vain Francisin lyhyt tapa ilmaista, että unet on jollakin tapaa erotettava tavallisesta todellisuudesta”, sanoo Murch. ”Ja yhtenä kuvauspäivänä Francis tuli töihin, katsoi näyttöä ja sanoi: ’Käännetään tämä kuva ylösalaisin.’ Koska kuvaus oli digitaalista, kameraa ei tarvinnut oikeasti kääntää ylösalaisin, vaan pelkkä kuva voitiin kääntää. Ja tietysti voin tehdä saman Final Cutilla. Ja usein teinkin.”
Visuaalisten tehosteiden asiantuntija Bailey pystyi luomaan suunnilleen 60 elokuvan kaikkiaan 180 tehosteesta San Franciscon leikkaustiloissa visualisoimalla tehosteet alustavasti Final Cut Prossa ja tekemällä lopullisen toteutuksen Shakella. ”UPP (United Production Partners) Prahassa hoiti kaikki tarvitsemamme vaikeat kolmiulotteiset tehosteet”, sanoo Murch. ”Esimerkiksi kaikki tilanteet, joihin lisättiin putoilevaa lunta. Ja Himalajan yli lentävän lentokoneen. Sellaisia juttuja. Suhteellisen yksinkertaisen mutta silti ratkaisevan tärkeän työn teki Kevin omissa tiloissamme.” Shaken avulla Bailey pystyi poistamaan digitaalisesti häiritsevät 2000-luvun merkit joistakin kuvista ja monistamaan avustajia kompositoimalla.
Cullen toteaa, että mahdollisuus siirtyä saumattomasti edestakaisin Final Cut Pron ja Shaken välillä hyödytti työnkulkua olennaisesti, koska se kannusti tekemään helppoja mutta erittäin tärkeitä kokeiluja. ”Kevin voi ottaa jakson, jonka Walter oli leikannut Final Cut Prossa, tuoda sen Shakeen kaikkine värikorjauksineen, luoda tehosteen, muuntaa jakson takaisin, siirtää Xsaniin ja antaa sen taas Walterille tunnissa. Hyvin kattava mahdollisuus tehdä visuaalisia tehosteita naapurihuoneessa leikkaustyön kanssa rinnakkain mahdollisti taiteellisia kokeiluja, koska tehosteiden tekeminen ja vaihtaminen oli niin helppoa.”
Murch käytti Final Cut Prota myös äänen työstämiseen ja luovutti lopulta äänisuunnittelija Pete Hornerille 24 ääniraitaa sisältävät Final Cut Pro -tiedostot. ”Walter tekee aina paljon äänelle”, sanoo Cullen. ”Joten annoimme todella valmiin, erittäin laadukkaan äänikoosteen.”
Loppujen lopuksi Final Cut Prolla työskentelystä oli valtavasti etua Murchille ja hänen työryhmälleen, koska sen avulla he näkivät niin pitkälle jälkituotannossa.
”Leikkauksen loppuvaiheessa teimme työtä elokuvan parhaalla tarkkuudella”, sanoo Murch. ”Joten värikorjauksia lukuun ottamatta lopullinen elokuva tosiaan syntyi leikkaushuoneissa Final Cut Prolla.”