Minun ihannemaailmassani ihmisiä ei ajaisi rahan tai aseman tavoittelu vaan luovuus. Nykyään on niin monia tapoja ilmaista itseään luovasti. Tekniikka mahdollistaa paljon asioita.

Renessanssimies: Daniel Pemberton

Applen tekniikan ansiosta säveltäjä Daniel Pemberton voi toteuttaa unelmansa maailmasta, jossa nopea ja helppo luovuus on kaikkien ulottuvilla.

Daniel Pemberton on kiinnostunut vallasta. Tällä hän ei tarkoita maailmanherruutta, vaan pikemminkin demokraattista valtaa. Hän unelmoi ajasta, jona kuka tahansa voi käyttää luovaa mielikuvitusta musiikin, elokuvien, käsikirjoitusten, kirjojen tai web-sivujen tekemiseen — ja kaikki tämä mukavasti omasta kodista.

Mikä vie tätä kehitystä eteenpäin? Muun muassa tekniikka, ja erityisesti Applen luomien laitteiden ja ohjelmien kaltaiset ratkaisut.

Lontoossa asuva elokuvamusiikin säveltäjä Pemberton ilmaisee asian näin: ”On todella jännittävää saada käsiinsä jotain, minkä joku on tehnyt itse. Jos hän on tehnyt sen itse alusta loppuun saakka, se on todella inspiroivaa, sillä silloin sinä voit ajatella: ’Minä voisin tehdä tällaista’”.

Pemberton julkaisi ensimmäisen levynsä (nimeltään Bedroom, koska se oli tehty hänen makuuhuoneessaan) vuonna 1994 ollessaan vasta 16-vuotias. Siitä lähtien hän on luonut menestyksekkään uran elokuva- ja televisioalalla säveltämällä musiikkia monenlaisiin tuotantoihin, kuten TV-sarjoihin Bad Lads Army (2004) ja Hell’s Kitchen (2005) (molempien sarjojen toinen kausi on pian alkamassa) sekä pian alkavaan komediasarjaan Suburban Shootout (2006).

Daniel Pemberton

Hän luo musiikkinsa Applen Logic Pro -ohjelmalla (versio 7.1), joka toimii kaksiytimisellä prosessorilla ja 175 Gt muistilla varustetussa Power Macissa. Hän kertoo seuraavaa: ”Tällä alalla työt on saatava nopeasti valmiiksi. Ennen käytin useita toisiinsa liitettyjä laitteita, kuten sampleria ja kaikenlaista muuta. Se toimi muuten hyvin, mutta jouduin aina keskittymään yhteen raitaan, enkä päässyt eteenpäin ennen kuin olin asettanut miksauslaitteen ja saanut raidan valmiiksi. Nykyään käytännössä kaikki mitä tarvitsen on Logicissa”.

Hän myöntää suhtautuneensa aluksi epäilevästi ajatukseen luoda musiikin kaikki osat yhdellä ainoalla tietokoneella. Hän kertoo seuraavaa: ”Luulin aina, että ääni ei olisi kovin kummoinen, mutta itse asiassa se on todella upea. Onnistuin kehittämään järjestelmän, jossa voin käyttää ulkoisia ääniä — kuten kitaraa tai pianoa — ja liittää ne Logiciin”.

Vuosien varrella Pemberton on koonnut valtavan kirjaston näytteistä, joita hän käyttää työssään — kirjastosta löytyy kaikkea London Bridgeä soittavasta Fisher Price -soittorasiasta aina hänen oman Fender Rhodes -koskettimistonsa ääninäytteisiin saakka. Hän kertoo seuraavaa: ”Kun teen musiikkia, haluan aina käyttää omia ääniäni. Monet käyttävät valmiita ääniä, mutta minä haluan tehdä sellaista musiikkia, jota kukaan muu ei voi tehdä, joten käytän raidoissani usein itseäänitettyjä ääniä. Parasta Logicissa on se, että näytteistä voi rakentaa massiivisia kirjastoja”.

”Maceissa on se hyvä puoli, että ne on helppo saada toimimaan muiden laitteiden kanssa. Kun liität videokameran koneeseen, voitkin aloittaa työskentelyn.”

Kun Pemberton aiemmin joutui käymään levyt läpi rivi riviltä etsiessään tiettyä ääntä, hän voi nykyään suorittaa nopean haun Logic Pro -kirjastossa. ”Tämän ansiosta musiikkiin voidaan sisällyttää nopeasti mitä erilaisimpia rakenteita ja ideoita”, hän vakuuttaa.

”Logicin avulla voin tehdä äänille mitä ikinä haluankin. On yht'äkkiä huomattavasti helpompaa tehdä mielenkiintoista musiikkia, ja voin kokeilla mitä kiinnostavimpia ideoita paljon entistä nopeammin”.

Pemberton itse vastaa luovan yleisneron mallia. Säveltämisen lisäksi hän kirjoittaa käsikirjoituksia ja artikkeleita aikakauslehtiin ja tekee omia elokuvia DV-kameralla ja iMoviella. Hän kertoo seuraavaa: ”Suurin osa ajastani kuluu säveltämisen parissa, mutta teen myös monia muita asioita vain sen takia, että ne kiinnostavat minua — teen joulukortteja, kirjoitan kirjoja, kirjoitan aikakauslehtiin, teen elokuvia.”

Hän lisää: ”Maceissa on se hyvä puoli, että ne on helppo saada toimimaan muiden laitteiden kanssa. Niissä on lukuisia vakiovarusteita, joten riittää, että liität videokameran koneeseen ja aloitat työskentelyn. Se on todella mahtava ominaisuus, joka helpottaa monia asioita. Näin aikaa ei kulu turhien hommien parissa”.

Pemberton on mies, jolla on visio — visio, jota tukee vahva teknologia. ”Ihanteellisessa maailmassa ihmisten motivaattorina ei toimisi raha tai asema vaan luovuus”, hän kiteyttää. ”Nykypäivänä on olemassa niin monia eri mahdollisuuksia luovaan itseilmaisuun — teknologia tekee mahdolliseksi monia asioita. Jos olisin vielä nuori nyt, kun tarjolla on kaikki nämä laitteet ja ohjelmat, en tiedä mitä tekisin — nykyajan nuorilla on niin paljon valtaa, että he voivat tehdä mitä tahansa”.

 
 
 
 

Etsi tuote

Osta verkosta. Tai soita 0800 922 72

Etsi jälleenmyyjä: