Brian Eno: Antakaa tietä valolle
Brian Eno maalaa valolla. Ja hänen maalauksensa, aivan kuten mediansakin, vaihtuvat ja tanssivat kuin vapaasti soljuvat jazz-soolot tai taidokkaat ragat. Niillä onkin itse asiassa enemmän yhteistä live-musiikin kuin perinteisen taiteen kanssa. ”Kun aloitin jälleen kuvallisen työskentelyn, halusin tehdä maalauksia, jotka ovat kuin musiikkia”, hän kertoo. ”Se tarkoitti, että minun piti tehdä visuaalisia teoksia, jotka kuitenkin hitaasti muuttuivat.” Eno on muotoillut ja muovannut valosta eläviä maalauksia kohta 25 vuoden ajan täyttäen gallerioita ympäri maailmaa muunnelluilla televisioillaan, ohjelmoiduilla projektoreillaan ja kolmiulotteisilla valoveistoksillaan.
Eno tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti muusta kuin kuvataiteestaan. Hänet tunnetaan musiikillisten käytäntöjen murtamisesta 70-luvun rokkilegendan Roxy Musicin kosketinsoittajana ja äänialkemistina. Hänet tunnetaan modernin ambient-musiikin isänä. Hänet tunnetaan kappaleista, joita hän on tehnyt David Bowielle, Talking Headsille ja U2:lle.
On helppo tajuta, miksi Enon vaikuttava taide saattaa jäädä hänen musiikillisten saavutustensa varjoon. Musiikkia on helppo kuluttaa. Sitä voi kuunnella lähes missä tahansa. Enon usein monimutkaisia ja hankalia härveleitä sisältävää taidetta taas on mahdotonta katsella olohuoneessa.
Tai oli tähän asti. Eno on löytänyt tavan esitellä valomaalauksiaan — noin 77 miljoonaa niistä — kotonasi. Tämä monitaituri on muutaman teknisen asiantuntijan avustuksella luonut tietokoneohjelman, joka sekoittaa jatkuvasti hänen läpikuultavia valomaalauksiaan ja luo niistä alati kehittyvän taidenäyttelyn tietokoneesi näytölle. Taideteosta täydentää satunnaisesti koottu ambient-raita, joka ei koskaan ole samanlainen. Ohjelma kykenee luomaan noin 77 miljoonaa muunnosta Enon kuvataiteesta, joten sen nimi onkin osuvasti ”77 Million Paintings” (77 miljoonaa maalausta).
Televisio = valo
Televisiot eivät ole mitään sen kummempaa kuin monimutkaisia hehkulamppuja. Eno tajusi tämän ensimmäistä kertaa 70-luvun lopulla. ”Kun aloin tehdä videokokeiluja, minulle valkeni äkkiä, että videossa oli oikeastaan kyse valon, ei kuvien, ohjailusta”, hän kertoo. ”Nythän on niin, että television historian takia — televisio tulee elokuvasta, elokuva tulee teatterista — oletamme, että televisiossa on aina oleva kuvia, että kyseessä ovat kerronta ja viittaukset todelliseen elämään.”
Enolla oli muuta mielessä. Hän halusi käyttää televisiota abstraktien kuvateosten luomiseen — valomaalauksiin. ”Ensimmäistä kertaa oli mahdollista käyttää erittäin tehokkaasti hallittavaa valonlähdettä”, hän selittää. ”Pystyin määrittämään absoluuttisen tarkasti, mitä jokaiselle ruudun pisteelle valon suhteen tapahtui. Kaikki toki tietävät tämän, mutta he eivät ajattele asiaa samalla tavalla, he eivät ajattele televisiota valomaalauksena, mikä taas oli juuri se, mitä minä halusin tehdä.”
Ensialkuun Eno vain käänsi television idean päälaelleen: irrotti sen kertovasta tilasta ja sysäsi sen muotokuvien valtakuntaan. Hän kuvasi videolle New Yorkin asunnostaan avautuvan näkymän ja vei sen näytille gallerioihin. Näyttelyt olivat menestys — seesteiset maisemat lumosivat gallerioissa kävijät tuntikausiksi. Eno jatkoi luomalla kolmiulotteisia, zikkurat-tyylisiä valoveistoksia vanhoja kuvaputkia ja kapalevyjä käyttäen. Hän teki myös kokeiluja piirtoheittimillä ja hitaasti vaihtuvilla abstrakteilla kuvilla.
Enon taide kukoisti hänen musiikillisen uransa lomassa. Oli kuitenkin lähes mahdotonta tuoda hänen kuvallisia teoksiaan suuren yleisön ulottuville. Kaikki muuttui 2000-luvun taitteessa. ”Kuljin asuinalueellani olevan varsin varakkaan näköisen talon ohi ja näin seinällä suuren televisioruudun ja ihmisiä päivälliskutsuilla”, hän kertoo. ”Seinällä olevan television ruutu oli musta, sillä kukaan ei halua katsoa televisiota, kun ollaan päivälliskutsuilla. Siinä meillä oli ihmeellinen, fantastinen mahdollisuus kehittää jotakin kaunista, mutta sen sijaan seinällä oli iso, kuollut musta reikä. Silloin päätin, että valtaisin tuon tyhjän alueen.”
Siemeniä kylvämässä
Eno tiesi, että hänen valomaalauksiaan olisi helppo näyttää teräväpiirtoruudulla, mutta hän ei tyytynyt tähän. Hän aikoi luoda ohjelman, joka pystyisi ihan itsekseen tuottamaan jatkuvasti uutta taidetta katselijalle. Syntyi ”generatiivisuus”, joka tuottaa huikaisevan määrän taidetta. ”Kun työskentelen generatiivisesti, teen oikeastaan siemeniä. Sitten kylvän siemenet, 77 miljoonan maalauksen tapauksessa tietokoneellesi”, Eno selittää. ”Sitten siemenet kasvavat mitä moninaisimmiksi kukiksi, joita siemen kykenee tuottamaan.”
Taiteilija keräsi avukseen pienen ryhmän digitaalisen median puutarhureita auttamaan häntä projektin viljelyssä. Kuvankäsittelyn osalta hän kääntyi graafikko Nick Robertsonin puoleen. All Saints Recordsin johtaja Dominic Norman Taylor liittyi joukkoon auttaakseen tuotannossa. Ohjelmoija ja digitaalivideon asiantuntija Jake Dowie palkattiin kokoamaan ohjelma, joka lopulta sekoittaisi Enon valomaalaukset uusiksi luomuksiksi. Työryhmä käytti lähes pelkästään Maceja.
”Minun on vaikea edes ajatella, miten työskentelisin ilman Macia”, Eno sanoo. ”Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten käyttöliittymä toimii. Minulle tärkeintä on suhteeni tietokoneeseen, ja Maciin on mielestäni helppo ylläpitää sujuvaa ja nautinnollista suhdetta.”
”77 Million Paintings” -ohjelmaa varten digitoitiin yli 300 Enon maalausta — useimmat niistä kalvoille raaputettuja tai musteella tehtyjä. Robertson skannasi ja retusoi vaivoja säästämättä niistä jokaisen Adobe Photoshopin ja Macin avulla. ”Tehtäväni oli tuoda käsityönä tehdyt elementit digitaaliseen ympäristöön”, hän sanoo. ”Ja siirros alkuperäisestä maalauksesta digitaaliseen versioon on lähes saumaton.” Robertson työskenteli yli vuoden ajan parannellen jokaista kuvaa ja lisäten läpinäkyviä ja läpikuultavia osioita päällekkäisyyksien mahdollistamiseksi. Kun kuvat oli skannattu ja käsitelty, oli Dowien vuoro auttaa niitä kasvamaan tietokoneen maaperässä.
