Live From Abbey Road: Historiaa nauhoittamassa
Vuonna 1931 perustettu EMI:n maailmankuulu Abbey Road -studio on alusta lähtien edustanut musiikin ja tekniikan huippua. Se on toiminut lähteenä maailman parhaalle musiikille, Beatlesistä Radioheadiin ja moniin muihin. Studion ainutlaatuisuus oli myös syynä siihen, että tuottajat Michael Gleason ja Peter Van Hooke valitsivat sen eri puolilla maailmaa esitetyn ja Final Cut Studiolla luodun TV-konseptinsaLive From Abbey Roadkuvauspaikaksi.
Final Cut Studio tarjoaa kattavan ratkaisun kaikkiin prosesseihin.
Sarjan perimmäisenä tarkoituksena on esitellä huippuluokan, sekä jo tunnettuja että uusia lupaavia, artisteja parhaassa mahdollisessa valossa ja parhain tuotantomenetelmin. Yhtyeitä ei vaadita esiintymään tiukkojen aikataulujen puitteissa vaan heille annetaan mahdollisuus loistaa. Ohjelman ensimmäisissä jaksoissa olivat mukana muun muassa Paul Simon, Primal Scream, Dr. John, Kasabian, Massive Attack, David Gilmour ja Red Hot Chili Peppers.
Huippulahjakkuudet vaativat maailmanluokan ratkaisuja. Final Cut Studion työkalut tarjoavat tuotantotiimille juuri ne välineet, joita tarvitaan huippulaatuisen musiikin tuottamiseen ainutlaatuisessa ympäristössä. Jälkituotantopäällikkö John Mills kertoo, miksi projektissa tarvittiin Applen ratkaisua: "En usko, että tätä ohjelmaa olisi voinut tehdä, jos meidän olisi pitänyt käyttää useita eri jälkituotantotaloja ohjelman kokoamiseen — se olisi tullut erittäin kalliiksi ja meidän olisi pitänyt tinkiä laadusta. Samalla olisimme menettäneet merkittävän osan siitä, mikä katsojille on antoisinta. Emme myöskään olisi voineet tarjota artisteille samanlaista huomiota ja aikaa kuin nyt pystymme."
Jokaisessa tunnin mittaisessa ohjelmassa esiintyy kolme yhtyettä, joita kuvataan kolmen päivän aikana. Tuloksena on noin 60 tuntia raakaa HD-materiaalia, mikä heijastelee alan siirtymistä kyseiseen muotoon. Kuvaustiimi käyttää kuutta Panasonic HDX900E -kameraa ja kuvaa aineiston DVCPro HD 1080 25P -muotoon. Editointityökaluna on Applen Final Cut Studio ja materiaalinsa tiimi tallentaa käyttäen Applen Xsan-ohjelmaa ja 20 teratavun tallennustilaa. Editoitu materiaali viedään 1920 x 1080 ProResHQ-aikajanalle.
Materiaali tallennetaan yksitasoisena ("flattened") ja tuodaan Applen Color-ohjelmaan, jossa sen värejä säädetään. Tämän jälkeen se tuodaan takaisin Final Cutiin grafiikkatasojen, kellojen ja valmiin äänen (miksattu muualla) lisäämistä ja laaduntarkistusta varten. Lisäyksen jälkeen aikajana muunnetaan HDCam SR -sopivaksi ja viedään useaan eri muotoon, mukaan lukien DVD, PAL, ja NTSC — kaikki samalla ohjelmistolla. Kuvaustiimin ei tarvitse siirtää materiaalia ympäristöstä toiseen, sillä kaikki sen tarvitsema ohjelmisto- ja laskentateho saadaan Final Cut Studiosta ja viidestä optisesti verkkoon liitetystä Macista. Jokaisen ohjelman kokoaminen vie noin kaksi viikkoa.
Mills toteaa: "Työskentely DVCPro HD:llä HDCamin sijaan on säästänyt meidät lukemattomilta ylimääräisiltä työtunneilta — meidän ei ole tarvinnut siirtyä muodosta toiseen, mikä on vähentänyt mallinnusaikaa. Työnkulku on tehostunut huomattavasti ja työskentely on ollut koko tiimille vähemmän stressaavaa."
Koodekin tärkein etu on sen tiedonsiirtonopeus, mikä tarkoittaa, että leikkaajat näkevät näytöllään täyden HD-kuvan editoidessaan. Leikkaaja Keith Mottram kertoo: "Meidän työnkulkuumme ohjelma sopii erinomaisesti. En pystyisi käsittelemään näin montaa pakkaamatonta videolähetystä jossain muussa muodossa. Vaikka ohjelma sopii meille hinta/suorituskykysuhteeltaan täydellisesti, ensi kaudella aiomme työstää kaiken materiaalin Applen ProRes-muodossa ja entistä paremmin tuloksin."
Huomattavaa on, että Live From Abbey Roadin suhteellisen pieni seitsemän hengen tuotantotiimi pystyy kuvaamaan, editoimaan, korjaamaan värejä ja viemään koko ohjelman yhtä työkalukokoelmaa käyttäen. Mottram kertoo lisää: "Työkalupaketissani on nyt kaikki se, mikä vielä muutama vuosi sitten olisi vaatinut kalliin kokonaisjärjestelmän. Nyt käytän näitä työkaluja tämän päivän parhaalla työpöytätekniikalla. On uskomatonta päästä tälle työnkulun tasolle. Jos siirtyisin aikakoneella 10 vuotta taaksepäin, en ikinä uskoisi tekeväni jotain tällaista."
"Ohjelman tekeminen vaatii melkoisesti työtä. Käyttäisimme myös mielellämme siihen enemmän aikaa. Ja vaikka myös logistiikka tuottaa toisinaan päänvaivaa, lopulta onnistumme aina", lisää Mills. Voisiko tällaista ohjelmaa tehdä minkään muun ratkaisun avulla? Mottram ja Mills vastaavat yhteen ääneen: "Ei. Emme pystyisi työskentelemään näin nopeasti millään muulla ratkaisulla."


