Uskon, että oman yksilöllisyytemme ohella jokainen yhtyeelle tarjoamamme sovitus ja idea ovat olennaisia MEZZOFORTEn kokonaissoundille.

MEZZOFORTE: Yksi Islannin luonnon ihmeistä

Siellä ilma on puhtaampaa, tuuli puhaltaa raikkaammin ja taivas on sinisempi – se on Islanti, maailman suurin tuliperäinen saari. Islanti sijaitsee keskellä Pohjois-Atlanttia napapiirin vieressä. Saarella on paitsi lukuisia mykistäviä luonnon ihmeitä, myös kukoistava musiikkikulttuuri. 1990-luvun alussa, kun Björk-mania valloitti Eurooppaa, neljän reykjavikilaisen muusikon ryhmällä oli jo ollut merkittävä vaikutus kansainvälisiin jazz-piireihin. Heidän ryhmänsä nimi on MEZZOFORTE.

MEZZOFORTEn muodostivat vuonna 1977 neljä teinipoikaa (Fridrik Karlsson, kitara; Eythor Gunnarsson, koskettimet; Johann Asmundsson, basso ja Gulli Briem, rummut). Yhtyeen esikoisalbumin ”Surprise, Surprise” kappaleesta ”Garden Party” tuli suurmenestys maailmalla vuonna 1983.

MEZZOFORTE lavalla

Kierrettyään kahden vuosikymmenen ajan ympäri Eurooppaa ja Aasiaa MEZZOFORTE soittaa nyt kotimaassaan ensimmäistä kertaa 21 vuoteen. Me saimme kunnian päästä yhtyeen mukaan ja nähdä heidän esiintyvän noin 200 fanille Akureyrin pikkukaupungin Green Hat -baarissa. Vain viikkoa aikaisemmin yhtye oli esiintynyt 10 000 kuulijan yleisölle ulkoilma-jazzfestivaaleilla Budapestissa.

Nykyään yhtyeen kokoonpanoon kuuluvat kolme perustajajäsentä Eythor Gunnarsson, Johann Asmundsson ja Gulli Briem ja heidän lisäkseen Oskar Gudjonsson (saksofoni), Bruno Müller (kitara) ja Sebastian Studnitzky (trumpetti/koskettimet). He kaikki käyttävät Macia.

”Harjoittelu? Sitä emme enää tarvitse!”

- Johann Asmundsson, basso

Neljäs perustajajäsen Fridrik Karlsson on asunut Lontoossa vuodesta 1996 lähtien. Hän pitää taukoa kiertue-elämästä ja hoitaa nykyään etupäässä studiotuotantoa. Muut yhtyeen jäsenet asuvat perheineen Reykjavikissä. Matkalla Egilstadiriin, missä yhtyeen on määrä soittaa illan seuraava keikkansa, Eythor kertoo yhtyeen alkutaipaleesta. ”Kokoonnuimme päivittäin kuuntelemaan esikuviemme, kuten Weather Reportin, Return to Foreverin, Chick Korean ja George Duken musiikkia,” Eythor sanoo. ”Meitä yhdisti rakkaus tämänkaltaiseen musiikkiin. Aina kun meillä oli vapaata, kokoonnuimme yhteen ja harjoittelimme innokkaasti. Yritimme tehdä cover-versioita Earth, Wind & Fire -kappaleista, vaikka se ei oikein onnistunutkaan”, hän nauraa. ”Niinpä me vain jammailimme ja löysimme lopulta oman tyylimme.”

Yhtyeen ensimmäinen kiertue oli Isossa-Britanniassa, missä he soittivat 47 konserttia 49 päivässä. Sitten he viettivät seuraavat kaksi vuosikymmentä kiertueilla Euroopassa ja Aasiassa kunnes kävi, kuten Eythorn sanoo: ”Vuonna 1993 soitimme keikan Indonesiassa – pääesiintyjinä! Meillä ei ollut aavistustakaan asiasta!”

Eythor on käyttänyt ProToolsia ja Logicia – Mac-ohjelmia molemmat – niin kauan kuin muistaa. ”Itse olen aina pitänyt Logicia uskomattoman luotettavana työvälineenä. Vaihdoin Maciin vuonna 1992, enkä ole koskaan katunut sitä päätöstä”, hän sanoo.

Hänen tärkeimpiin varusteisiinsa kuuluvat Yamaha-kosketinsoittimet. Hän arvostaa niiden täydellistä luotettavuutta. Luotettavuuden hän on jo vuosia sitten todennut ominaiseksi myös Logicille. Esimerkiksi viimeisimmän albumin”Forward Motionin” kappale ”Nightfall” on kirjoitettu kokonaan Logicilla. ”Kaikki vain sujuu niin helposti Logicilla”, hän kommentoi. ”Voin käyttää sitä missä vain haluan. Paikalla ei ole väliä. Tarvitsen vain MacBook Proni.”

Eythor soittaa mielellään Logic Pron mukana tulevalla EVP 88 -virtuaalikoskettimistolla. Hän käyttää iPodia torvisoitinnäytteille, joilla tuetaan kahden live-torvisoittajan esitystä ja voidaan toistaa paremmin koko yhtyeen soundikirjo lavalla. Kaikki näytteet on tehty itse ja joitakin osia on otettu studiotuotannoista. Taustaosuudet on yleensä integroitu Logicilla, vaikka viime aikoina Eythor on myös alkanut käyttää iPodia, ”koska se on niin pieni”. Hän lähettää torvisoitinsignaalin miksauspöydälle ja ajoitusraidan Gullille rumpuihin. Kosketinsoittajan kannalta iPodissa hienoa on se, että laite on niin kätevä ja luotettava.

Logic on luonnollisesti edelleen ratkaisevan tärkeä live-tilanteissa. Siihen kuuluu lukuisia virtuaali-instrumentteja, joita voidaan käyttää livenä, mutta jotka eivät paina mitään – mikä taas on tärkeää kiertueella.

”Kaikki vain sujuu niin helposti Logicilla. Voin käyttää sitä missä vain haluan. Paikalla ei ole väliä Tarvitsen vain MacBook Proni.”

- Eythor Gunnarsson, koskettimet

Hämmästyttävää kyllä, MEZZOFORTE ei ole kirjoittanut muistiin ensimmäistäkään kappaletta 30-vuotisen historiansa aikana! Yhtyeen yksittäiset jäsenet tuovat kokonaisuuteen omat ideansa, vastaavat omasta musiikillisesta roolistaan ja saavat vapaasti koetella ideoitaan uusien kappaleiden suhteen. ”Musiikki tulee sisältä päin. Se merkitsee meille enemmän kuin pelkkää nuottien lukua paperiarkilta.”

MEZZOFORTE lavalla
 
 
 
 

Etsi tuote

Osta verkosta. Tai soita 0800 922 72

Etsi jälleenmyyjä: