Graham Watson: Irtiottoja
Yhtä vuoden 1977 Tour de Francen (Ranskan ympäriajon) merkittävintä huomaamatta jäänyttä irtiottoa ei tehnyt kilpapyöräilijä, vaan motivoitunut valokuvaaja Graham Watson. Watson oli klassisesti koulutettu muotokuvaaja, joka oli oppinut sommittelun, salamankäytön, valotuksen, filmin ja kehittämisen lontoolaisen valokuvaajan Lenaren studiossa, kunnes vuonna 1977 yksinkertaiselta vaikuttava muutos hänen päivärutiineissaan sai aikaan radikaalin uranvaihdoksen.
"Olin alkanut pyöräillä työmatkani Lontooseen ja takaisin, koska minulla ei ollut varaa junalippuihin", kertoo Watson. "Löysin sattumalta Tour de Francen kesällä 1977. Olin 23 vuotias - tarpeeksi vanha tajuamaan, että halusin tehdä jotain aivan muuta kuin kuvata muotokuvia studiossa. Ajattelin, että olen kohtuullisen hyvä valokuvaaja ja ok pyöräilijä, joten miksi en yhdistäisi näitä intohimojani?"
Irtioton lähtölaskenta alkoi. Pian nähtyään ensimmäisen Tourin Watson voitti Cycling Weekly -lehden järjestämän valokuvauskilpailun. Se auttoi häntä saamaan säännöllisiä töitä kilpailukuvaajana Britanniassa ja satunnaisia töitä kilpailuissa ympäri Eurooppaa.
Graham Watson kuvaa ammattitason pyöräkilpailuija 180 päivänä vuodessa ja yhdistää näin kaksi intohimoaan — pyöräilyn ja valokuvauksen.
Jyrkkä nousu
Ensimmäisten vuosien aikana Watson kirjaimellisesti yhdisti valokuvauksen ja pyöräilyn. Vuonna 1980 hän pyöräili yli 125 mailia päivässä kuvatakseen Paris-Roubaix race -kilpailun. 80-luvun puoliväliin mennessä Watsonin asiakaskunta oli kasvanut jo niin laajaksi, että siihen kuului lehtiä ympäri maailmaa. Hän oli raivannut tiensä kansainvälisten pyöräilyvalokuvaajien huipulle ja hänellä oli pääsy kaikkiin kilpailuihin. Nykyään hänelle kertyy 180 kilpailukuvauspäivää vuodessa — tammikuusta (Australia) lokakuuhun (Italia). Kuvat ovat uskomattoman hyvin sommiteltuja ja lähes jokaiseen kuvaan on tallennettuna sekä kilpailijoiden intohimo että kilpailualueen kauneus.
Watsonin parhaat kuvat matkustavat enemmän kuin Watson itse. Kuvat löytävät tiensä julkaisuihin ja asiakkaiden, kuten International Cycling Unionin (lajin hallintoelin) nettisivuille, pyöräilylehtiin, monille huipputiimeille sekä Watsonin omille nettisivuille, jonne ilmestyy päivittäin tuoreita kuvia.
Takaa-ajoa
Tapahtuma, joka inspiroi Watsonin ensimmäisiä upeita töitä — ja todennäköisesti hänen parhaita töitään — on sama tapahtuma, joka teki hänestä pyöräilevän valokuvaajan. "Tour de France ei oikeastaan ole minulle pyöräilykilpailu", hän sanoo. "Se on niin paljon suurempi juttu kuin mikään muu".
Kilpailun mittakaavaa kuvaa hyvin se, että vuonna 1987 Watson alkoi jälleen taittaa työmatkaansa eri kulkuvälineellä. "Olen nykyään kilpailun jokaisena päivänä liikkeellä moottoripyörällä", hän kertoo. "Kun aloitin 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa, polkupyöräilin kirjaimellisesti Ranskan ympäri, mutta asiakaslistani antoi minulle lopulta oikeuden Touriin. Se on avannut minulle oven maailman, joka ei ole avoin monille ihmisille".
Kahden vakituisen ajajan vuorollaan ohjaama moottoripyörä tuo Watsonille mahdollisuuden seurata tai ohittaa kilpailijaryhmän ja kuvata kahdella eri kameralla ja viidellä eri linssillä. Näin Watson voi tuoda Tourin suljetun maailman kyltymättömien fanien nähtäville.
Watson on asiallinen kyvystään löytää ja ottaa klassisen tasapainoisia kuvia liikkuvista kohteista. "Kokemus on minulle kaikki kaikessa", hän sanoo. "Yleensä tiedän mitä tulee tapahtumaan ennenkuin mitään tapahtuu. En nyt aivan kirjaimellisesti — joskus menee vikaan. Kilpailuolosuhteita on tarkkailtava. Jos kilpailua ajetaan vuoristossa tai jos sataa, se on otettava huomioon kuvausta suunniteltaessa".
Watson aloittaa jokaisen päivän toivelistalla. "Jos etappi on kauniilla alueella Ranskassa, silloin kauneus on yhtä tärkeää kuin itse toiminta", hän sanoo. "Mutta ihmiset, jotka seuraavat Tour de Francea haluavat kaiken. He haluavat kauneutta, toimintaa, onnettomuuksia, draamaa, jännitystä, kunniaa ja surua — kaiken".
Asiakkaidensa ja faniensa mieliksi Watson on ylittänyt odotukset kuvattuaan 25 perättäistä Tour de France -kilpailua. Kun Watsonilta kysytään erityisesti mieleen painunutta kilpailutilannetta, hän mainitsee vuoden 2003 Tourin, jolloin Lance Armstrong kaatui kahdesti, mutta ei antannut periksi vaan voitti etapin ja koko kilpailun. "Lance oli helppo", hän muistaa. "Hän oli ykkönen, joten luonnollisesti häntä seurattiin. Et voi olla paikalla kaiken aikaa, mutta suurimman osan ajasta olet".
