Korkeakouluopiskelijat
Tervetuloa innovoimaan.
Kun tulet opiskelijana Applelle, olet tervetullut tiimiisi samanveroisena kuin muutkin työntekijät. Se on vain yksi niistä syistä, miksi työsi voi merkitä niin paljon täällä. Saat käytännön työkokemusta ja pääset työskentelemään monien maailman loistavimpien osaajien rinnalla. Opit heiltä, mutta myös he odottavat oppivansa sinulta.
Desireh näyttää panoksensa, joka myös kuuluu.
Et varmaan ole koskaan kuullut hänestä, mutta Desireh auttaa varmistamaan että sinut kuullaan. Tultuaan Applelle sähkötekniikan harjoittelijana hän siirtyi suoraan tositoimiin uusimman iPhonen parissa. Työ keskittyi silloin puheluiden lähettämisessä ja vastaanottamisessa käytettävään siruun. Kun kyseinen iPhone-malli oli julkistettu maailmanlaajuisesti, Desireh ei halunnut aikansa Applella päättyvän. Eikä sitä halunnut hänen tiiminsäkään, vaan hänelle tarjottiin kokoaikaista työtä laitteistosuunnittelussa. Nykyään hän sovittaa yhteen työnsä seuraavan sukupolven Apple-tuotteiden parissa tuoreen äitiyden kanssa. Uudessakin elämänvaiheessa työn tärkeimmät motivaattorit ovat säilyneet ennallaan. ”Tuntuu hyvältä tietää auttavansa miljoonia ihmisiä puhumaan perheelleen ja ystävilleen, ja päivittäin työtäni energisoi yhteistyö ja kunnioitus. Kysymme asioita toisiltamme kollegoiden kesken, ja yhdessä löydämme vastaukset.”
Sähkötekniikan harjoittelijat, kuten muutkin Applen harjoittelijat, ovat tiimiensä täysiveroisia jäseniä ja tekevät yhteistyötä myös moniammatillisesti toisten ryhmien kanssa.
Työmahdollisuuksia opiskelijoille
Työharjoittelut alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittaville opiskelijoille
Applella harjoittelijat ovat tärkeä osa tiimiä. Voit työskennellä merkittävissä projekteissa Applen kampuksella kesäharjoittelussa tai opintokauden harjoittelussa lukuvuoden aikana. Apple-yhteisön jäsenenä pääset näkemään konkreettisesti, millaista meillä työskentely on ja minkälaiset ihmiset täällä johtavat. Jotta voit osallistua Applen opiskelijaohjelmiin, sinun tulee olla kirjoilla korkeakoulussa suorittamassa alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa.
Näytä avoinna olevat harjoittelupaikat
Apple Store ja yhteistyökumppanien myymälät
Apple Storessa tai jälleenmyyjiemme Apple Shop -liikkeissä työskentely on upea tilaisuus haastaa itsesi ja saada arvokasta työkokemusta. Tarjolla on monia paikkoja osa-aikatyöhön, ja kokoaikatyöläisiä haetaan kaikkiin toimenkuviin. Saat meiltä joka tapauksessa tarvittavan koulutuksen asiakkaiden kanssa ja työkeskuudessa toimimiseen.
Katso avoimet työpaikat Apple Storeissa ja yhteistyökumppanien myymälöissä
Työmahdollisuuksia valmistuneille
Kaikki tehtävät Applella
Apple on meillä mielletty aina teknologian ja humanististen tieteiden risteymäkohdaksi. Siksi etsimme asiantuntijoita kaikilta aloilta. Tarjolla on niin monia tapoja vaikuttaa, että saatat hyvinkin löytää juuri oman unelmatyösi. Työskentelitpä sitten yhdessä kansainvälisistä toimistoistamme, Apple Storessa tai jopa kotonasi, työpaikka Applella tulee olemaan vaativa. Mutta se myös palkitsee omintakeiset ajatukset ja ahkeruuden.
Tutustu kaikkiin Applen tiimeihin
Katso avoimet työpaikat Apple Storeissa ja yhteistyökumppaniemme myymälöissä