José Manuel Vega Hernández - Mekatroniikka

Opiskelualana mekatroniikan suunnittelu
Universidad Panamericana, Meksiko, valmistunut vuonna 2023

”Uskon, että teknologia auttaa meitä ratkaisemaan minkä tahansa ongelman. Haluan kehittää appeja, jotka saavat aikaan myönteisen muutoksen planeetallamme ja sen ulkopuolella.”

José Manuel on ollut kiinnostunut raketeista ja avaruudesta siitä lähtien, kun hän teini-ikäisenä näki SpaceX-sukkulan paluun takaisin maankamaralle. Tämä innosti hänet liittymään Universidad Panamericanan Misión Colibrí ‑avaruusohjelmaan. Sen tavoitteena on laukaista nanosatelliitti kiertoradalle tietojen keräämistä ja avaruusromu­ongelman ratkaisemista varten.

Satelliitin saaminen matkaan vaatii rahoitusta, joten José Manuel kehittää natiivia iOS-appia, jota niin ikään kutsutaan Misión Colibríksi. Tällä pyritään houkuttelemaan sponsoreita ja edistämään yleistä kiinnostusta.

”Haluamme kannustaa meksikolaisia luomaan laajemmin avaruusteknologiaa sekä innostaa lapsia tutkimaan näitä aiheita ja lähtemään aikanaan tälle uralle”, hän sanoo.

José Manuel käyttää Xcodea ja Swiftiä yhdessä Macin ARKitin kanssa rakentaen iOS-kokemusta, jonka avulla käyttäjät saavat yksityiskohtaisen ja kokonaisvaltaisen kuvan nanosatelliitista iPhonella ja iPadilla. Lisätyn todellisuuden ja reaaliaikaisen telemetrian avulla satelliitti voidaan ikään kuin ”räjäyttää kappaleiksi”, jolloin saadaan näkyville sen sisäiset toiminnot sen keräämien tietojen ohella.

”Swift ja Xcode auttavat luomaan uskomattomia asioita muutamassa minuutissa. Ne ovat erittäin tehokkaita ja intuitiivisia”, José Manuel sanoo. Hän aloitti koodaamisen yläasteella, mutta ei löytänyt Kehitä Swiftillä ‑opetusohjelmaa eikä saanut todistusta ennen kuin pääsi mukaan iOS Development Labiin korkeakouluopinnoissa.

José Manuelin innostus meksikolaiseen ilmailu- ja avaruustutkimukseen ei pääty tähän. Hän on omistautunut suunnittelemaan appeja, jotka auttavat yhteisöjä ja innostavat myös nuorisoa tähän samaan päämäärään.

”Haluan tehdä jotain merkityksellistä, auttaa ihmisiä ja tehdä maailmasta ja universumista paremman paikan.”

KAIKKI TARINAT

Oppilaille työkalut menestykseen kaikilla tasoilla.

Selaa kaikkia menestystarinoita

Apple ja korkeakoulu­opiskelijat

Katso, miten nykypäivän opiskelijat muuttavat maailmaa Applen avulla.

Lisätietoja