Sen mukana tulee ohjelmia sähköpostin lähettämiseen, aikataulujen hallitsemiseen, videopuheluiden soittamiseen ja Macin automaattiseen varmuuskopioimiseen. Mukana on jopa ohjelma uusien ohjelmien ostamiseen. OS X Lionin myötä Macisi on enemmän kuin monipuolinen, se on pullollaan ominaisuuksia.
iPhoto
Paras tapa järjestää, käsitellä ja jakaa valokuviasi.
iPhoto on helppokäyttöinen ohjelma, jonka ansiosta kuvien järjestäminen ja etsiminen sujuu nopeasti ja hauskasti. Sillä saat myös kuvasi näyttämään mahdollisimman hyviltä. iPhoton ominaisuudet, kuten Paikat, Kasvot ja Tapahtumat, auttavat sinua pitämään kirjaa kuvissa esiintyvistä henkilöistä sekä kuvauspaikoista ja -ajoista. Lisäksi se tekee kaiken tämän katseen vangitsevassa koko näytön näkymässä. Nopeita ja yksinkertaisia muokkaustyökaluja käyttämällä saat hiukan puutteellisistakin otoksista täydellisiä vain muutamalla osoituksella. iPhoton avulla voit myös jakaa kuviasi koko maailman kanssa tyylikkäinä valokuvakirjoina tai kohopainettuina kortteina tai verkossa Facebookin tai Flickrin kautta. Lisätietoja iPhotosta
Kun katselet ja muokkaat kuviasi koko näytön tilassa, näet jokaisen otoksen paremmin.
Jaa valokuvia Facebook-kavereiden kanssa tai vaihda profiilikuvasi – suoraan iPhotossa.
iMovie
Tee kotivideoistasi klassikkoelokuvia.
Älä tyydy tylsiin kotivideoihin. iMoviella voit muuttaa kuvaamasi videot ikiomiksi indie-elokuviksesi. Luo Hollywood-tyylinen traileri, joka saa yleisösi nauramaan, itkemään ja vaatimaan lisää. Jos osaat vetää ja pudottaa, osaat tehdä elokuvan iMoviella. Siinä on Applen suunnittelemia teemoja, jotka näyttävät hauskoilta ja ammatimaisilta. Valitse niistä sopiva, ja iMovie tekee loput lisäten automaattisesti animoituja otsikoita ja hienostuneita siirroksia. Voit muokata elokuva-aarrettasi pidemmälle lisäämällä siihen tekstejä ja ääntä. Lisätietoja iMoviesta
Tee ikiomia Hollywood-tyylisiä trailereita iMoviella.
GarageBand
Upeiden kappaleiden luominen sujuu kuin tanssi.
Olitpa sitten taitava muusikko tai vain utelias kokeilemaan, GarageBand sopii juuri sinulle. Liitä sähkökitarasi tai USB-koskettimistosi ja valmistaudu rokkaamaan käyttäen maailman arvostetuimpien vahvistimien ja efektipedaalien virtuaalisia toisintoja. Käytössäsi on myös yli 100 ohjelmisto-instrumenttia. Vaikka et olisikaan lapsena oppinut käyttämään nuottiavainta, se ei tarkoita, ettetkö vielä voisi oppia. Perusoppitunneilla opit juuri tämän: perusteet. Valittavana on 40 oppituntia, jotka kattavat myös blues-kitaran, rock-kitaran, klassisen pianon ja pop-pianon perusteet. Artistioppitunneilla saat yksityisopetusta musiikillisen esikuvasi, kuten Stingin tai Death Cab for Cutien opastuksella.1 Lisäksi GarageBandin Kuinka soitin? -ominaisuus kertoo sinulle reaaliaikaisesti, miten hyvin soitat. Lisätietoja GarageBandista
Groove-kalibrointi saa kaikki raitasi kuulostamaan hyviltä yhdessä – jopa ne, jotka eivät ole rytmissä.
Flex Timella voit nopeasti korjata virheitä tai pidentää riffiä äänityksen ajoitusta muuttamalla.
Mac App Store
Upeita ohjelmia Macillesi, omalta Maciltasi.
Aivan kuten iPadin App Store, Mac App Store tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ohjelmien selaamiseen ja ostamiseen. Uudet ohjelmat asentuvat yhdessä vaiheessa suoraan Launchpadiin. Mac App Store myös ilmoittaa, kun uusia ohjelmapäivityksiä on saatavilla. Sinulla on siis aina käytössäsi uusimmat versiot. Lisätietoja Mac App Storesta
Voit ladata tuhansia ohjelmia suoraan Launchpadiin.
Päivitykset tulevat näkyviin automaattisesti, ja kun osoitat ”Purchases”, voit ladata ohjelmia kaikkiin Mac-tietokoneisiisi.
Safari
Maailmanlaajuinen tietoverkko. Nyt laajempana.
Macia varten suunniteltu Safari antaa pääroolin selaamiselle, ei selaimelle. Uudessa koko näytön näkymässä selaimen kehys on vain yhden pikselin levyinen, ja halutessasi voit kätkeä lähes koko käyttöliittymän. Mikään ei siis häiritse artikkeliin, videoon tai kuva-albumiin keskittymistä. Verkkosivujen selaaminen käy helposti uusien ohjauslevyeleiden avulla: voit selata verkkosivuja pyyhkäisemällä tai lähentää tekstiä tai kuvia kaksoisnapauttamalla tai nipistämällä ohjauslevyä. Safari sisältää myös Lukijan, jonka avulla voit tutkia artikkeleita ilman ärsyttäviä mainoksia. Voit myös tallentaa artikkeleita myöhempää käyttöä varten Lukulistan avulla. Ja koska Safarissa verkkosivut piirtyvät nopeasti, et menetä hetkeäkään. Lisätietoja Safarista
Siirry Lukulistaan osoittamalla.
Sähköpostilaatikko pullollaan upeita ominaisuuksia.
Mail helpottaa kaikkien sähköpostien hallintaa yhdestä mainoksettomasta saapuneiden viestien kansiosta käsin. Siinä on valmiina tehokkaita hakutoimintoja, kuten hakuehdotukset ja -merkit. Se toimii useimpien sähköpostistandardien kanssa, mukaan lukien POP3 ja IMAP, sekä suosituimpien sähköpostipalveluiden, kuten Gmailin, Yahoo! Mailin ja AOL Mailin kanssa. Mail tukee myös Microsoft Exchange 2010:tä. Jos sinulla on useampi kuin yksi sähköpostitili, ei hätää. Lisää kaikki tilisi Mailiin ja pääset käsiksi kaikkiin sähköposteihisi yhdestä paikasta.
Mail on yhtä hyvännäköinen kuin toimivakin. Se hyödyntää koko näyttöäsi upealla laajakuvanäkymällään, johon sisältyvät täysikokoinen viesti sekä viestikatkelmat näyttävä viestiluettelo. Keskustelut-ominaisuus näyttää saman ketjun viestit tyylikkäällä aikajanalla. Koko keskustelu näkyy sellaisena kuin se käytiin ja samalla tarpeeton teksti piilotetaan. Lisätietoja Mailin uusista ominaisuuksista
Suosikkipalkki toimii verkkoselaimen kirjanmerkkipalkin tapaan.
Voit vaihtaa koko näytön näkymään osoittamalla.
iCal
Kalenteri joka on aikaansa edellä.
iCalin avulla pysyt kiireisen aikataulusi tasalla ja jaat sen muiden kanssa. Voit luoda erillisiä kalentereita – yhden kotiin, toisen opiskeluun, kolmannen työhön ja niin edelleen. Voit katsella kaikkia kalentereitasi yhdessä ikkunassa tai katsella ainoastaan haluamiasi kalentereita. iCalilla voit luoda kutsuja käyttämällä Osoitekirjan yhteystietoja, päivittää vieraslistoja, seurata vastauksia ja vastaanottaa viimeisimmät tilannetiedot. Kun toinen Mac-käyttäjä vastaanottaa iCal-kutsun Mailiin, se lisätään kalenteriin automaattisesti. iCal toimii myös Yahoo!:n ja Googlen kalentereiden kanssa ja synkronoituu iPadiin, iPhoneen ja iPod touchiin, joten kaikki laitteesi ovat aina ajan tasalla.
Voit käyttää useita kalentereita yhdestä ohjelmasta käsin.
Valitse yläpalkin keskiosasta mieleisesi kalenterinäkymä.
Osoitekirja
Ei koskaan unohda nimiä. Eikä kasvoja.
Osoitekirja on joustava ja kätevä paikka jokaisen tuntemasi henkilön yhteystietojen tallentamista varten. Voit tuoda nimiä, numeroita, osoitteita ja kuvia muista ohjelmista, luoda älykkäitä ryhmiä kerhoja, harrastuksia ja työasioita varten, tulostaa osoitetarroja ja kirjekuoria ja paljon muuta. Se synkronoituu iPadiin, iPhoneen ja iPod touchiin, joten tietoja ei tarvitse kopioida. Ja koska Osoitekirja tallentaa yhteystiedot standardien mukaiseen v-Card-muotoon, ystäväsi voivat lähettää sinulle kortteja, joita voit lisätä helposti pudottamalla ne vain paikalleen – kirjoittamatta sanaakaan.
Voit liittää helposti kuvan jokaiseen yhteystietoon.
Järjestä yhteystietosi ryhmiin ja älykkäisiin ryhmiin.
Time Machine
Sisäänrakennettu varmuuskopiointi.
Time Machine toimii Macin ja ulkoisen kovalevyn (myydään erikseen) tai Time Capsulen kanssa. Kun liität levyn ja määrität sen Time Machinen käyttöön, saat mielenrauhan. Time Machine varmuuskopioi automaattisesti koko Macisi: järjestelmätiedostot, ohjelmat, tilit, asetukset, musiikin, valokuvat, elokuvat ja dokumentit. Time Machine eroaa muista varmuuskopiointiohjelmista siinä suhteessa, että se säilyttää varakopion jokaisesta tiedostosta ja sen lisäksi se muistaa, miltä järjestelmäsi näytti jonain tiettynä päivänä. Niinpä voit katsella Macia sellaisena kuin se oli menneisyydessä.
Löydät minkä tahansa tiedoston edellisen version nopeasti.
Selaamalla päivämäärän mukaan näet, miltä järjestelmä näytti tietyllä hetkellä.
Voit palauttaa koko Macin yhdellä osoituksella.
FaceTime
Hymyllä pääsee pidemmälle.
FaceTimen Mac-version ansiosta voit jutella, hymyillä ja nauraa kenen tahansa muun henkilön kanssa, jolla on iPad 2, iPhone 4, iPod touch tai Mac – suoraan omasta Macistasi.1 Voit siis vaihtaa kuulumiset, viettää aikaa, vitsailla ja pitää yhteyksiä yllä muiden kanssa pelkällä osoituksella. Kun joku yrittää tavoittaa sinua, puhelu soi kaikissa omistamissasi Maceissa, vaikka FaceTime ei olisi päällä. Sinun ei siis tarvitse enää koskaan huolehtia omasta tavoitettavuudestasi. Jos et halua vastaanottaa puheluita, laita vain FaceTime pois päältä asetuksista. FaceTime on integroitu Osoitekirjaasi, joten voit aloittaa keskusteluita nopeasti.
Photo Booth
Ikuista itsesi.
Ota valokuvia ja kuvaa videoleikkeitä Macin Photo Boothilla. Lähetä kuvia ja videoleikkeitä ystävillesi, käytä niitä iChat-symbolina, lisää niitä Osoitekirjaasi tai järjestele ja muokkaa niitä iPhotossa. Todellinen hauskuus alkaa, kun käytät Photo Boothin tehosteita ja taustoja. Kuvaa itsesi Eiffel-tornin luona tai avaruudessa. Voit valita yhdeksästä uudesta tehosteesta, jotka käyttävät kasvojenseurantatekniikkaa. Tehosteet näyttävät siis hienoilta, olitpa sitten keskellä kuvaa tai vasemmalla tai oikealla. Nappaa yksittäisiä kuvia tai kerralla useita neljän kuvan sarjana. Voit jopa kuvata videoleikkeitä, lisätä niihin tehosteita, leikata ne Photo Boothissa ja lähettää ne sitten ystäville ja perheenjäsenille. Koska Photo Boothia voidaan käyttää koko näytöllä, näet jokaisen yksityiskohdan pienintäkin pikseliä myöten.
Lisää videoihin hauskoja tehosteita.
Kokeile kasvojenseuranta-tekniikkaa hyödyntäviä tehosteita.
